Puoli Kaupunkia -lehti kirjoitti meistä mainion jutun!
Voit lukea tekstin alta, tai tästä linkistä (linkki vie Puoli Kaupunkia -lehden nettiversioon)
”Kukkaserenadin tarkoitus on tuottaa iloa ja tehdä hyvää
Mieslaulajien joukko ojentamassa kauniin kukkakimpun musiikin säestämänä on hauska ja ikimuistoinen tapa yllättää syntymäpäiväsankari, eläkkeelle jäävä kollega tai vaikka vuosipäivää juhliva puoliso.
Mutta mistä kukkaserenadi sai alkunsa?
Kukkaserenadin perustajajäsen Samuli Kaltakari luonnehtii Kukkaserenadin alkutaivalta näin: ”Tiernapojat lienee ensimmäinen kerta, kun kiipesin lavalle esiintymään alakouluikäisenä Oulussa. Heittäydyin sydämeni pohjasta muriaanin rooliin, ja nautin suunnattomasti esiintymisestä. Kaikkein parasta tiernapoikana olemisessa oli se, kun sain luvan näpäyttää ylimielistä herootesta: ”Minä tykkään, että olet yksi tyranni”, täräytin, ja vielä nauraa räkätin ivallisesti itseni ja yleisön riemuksi.
Hypätkäämme ajassa eteenpäin, aina vuoteen 2014. Olin syksyisenä päivänä perheeni kanssa kiertelemässä kaupungilla, jolloin – täysin varoittamatta ja ilman mitään erityistä syytä – havahduin hymyileväni itsekseni tiernapoikamuistoille. Lapsuusaikoja miettiessä tapahtuu aina jotain ihmeellistä, ja tämäkin keski-ikää lähestyvä perheellinen opettaja oli unohtunut hetkeksi jonnekin pikkupojan ihmeelliseen maailmaan.”
Siitä alkoi Tiernaäijien tarina.
Tiernaäijäkeikkoja tehtiin pari vuotta. Mielessä oli kuitenkin kytenyt ajatus siitä, miten keikkoja voisi tarjota ihmisille ympäri vuoden.
”Keikkamatkoilla olimme puhuneet kukkien kanssa toimitettavasta yllätyksestä, lähinnä pilke silmäkulmassa mutta siihen kuitenkin palattiin toistuvasti. Idea ei päästänyt meitä otteestaan. Niinpä, vuoden 2016 alussa aloimme puhumaan uudistuneella kokoonpanolla – eli itseni, Pauli Anttilan, Juha Mänttärin ja Juho Ampialan kesken – siitä, miten hommaa voisi alkaa kehittämään. Olimme jo asiaa sen verran selvittäneet, että vastaavaa palvelua Suomesta ei ole saatavilla, mikä tuntui aivan käsittämättömältä.”
Ja näin, vuoden 2015 Tiernaäijien tuhkista, syntyi Kukkaserenadi.
”Jälleen asiat tapahtuivat nopeasti, kuten tällä porukalla on tapana. Löysimme upean kukkakauppiaan, Marianne Salmisen, joka innostui ideastamme ja aloitimme samantien yhteistyön. Treenattuamme ensimmäisen biisin – Olkoon onneksesi – laitoimme Facebookiin ilmoituksen Ruususerenadista jakoon ja jäimme jälleen jännityksellä odottamaan reaktiota. Tällä kertaa ensimmäistä tilausta ei tarvinnut odottaa kovinkaan pitkään. Ensimmäinen keikkamme heitettiin vielä samalla viikolla. Aluksi asiakkaana oli tuttuja, mutta pian idea alkoi leviämään ja puskaradion kautta meille alkoi tulla kutsuja aivan uusilta ihmisiltä.
Kukkaserenadin tekeminen on ollut mahtavaa. Olemme saaneet lyhyessä ajassa kunnian osallistua mm. tupareihin, synttäreihin sekä muihin arjen juhlahetkiin. Pääsimme tekemään juuri sitä, mitä halusimmekin, eli ilahduttamaan ihmisiä. Suosio on rohkaissut meitä aloittamaan blogin, julkaisemaan nettisivut ja treenaamaan uusia kappaleita – sekä kehittelemään uusia ideoita teidän yllättämiseksi.”
Kukkaserenadin voi tilata tällä hetkellä pääkaupunkiseudun lisäksi myös Oulussa ja Kemi-Tornio alueella.
Laulavan miesporukan voi tilata mihin tahansa juhlaan tai tilaisuuteen tuomaan laulutervehdyksen ja ojentamaan kukat.
Laulutervehdys on aineeton lahja:
- Laulavan miesporukan voi tilata mihin tahansa juhlaan tai tilaisuuteen tuomaan laulutervehdyksen ja ojentamaan kukat.
- Laulutervehdyksen saa myös ilman kukkia.
- Kukkaserenadi-porukka toimii pääkaupunkiseudulla.
- Kukka-asetelmat tekee Leppävaaran kukka.
- Laulutervehdyksen toimittaa 2–4 laulajaa.
- Mukana voi olla myös kitaristi
- Tervehdys on hyvä tilata viimeistään seitsemän vuorokautta etukäteen.
Kukkaserenadi on yllätys, jonka tarkoitus on tuottaa nimenomaan iloa ja riemua. Kukkaserenadin rinnalle on kehitelty myös hartaampi ja konservatiivisempi palvelu, suruserenadi.
Suruserenadin tarkoituksena ei ole niinkään yllättää, vaan tarjota esimerkiksi hautajaistilaisuuksiin vainajaa kunnioittavaa ohjelmaa edulliseen hintaan. Suruserenadissa, kuten kukkaserenadissa voi esittää omia laulutoiveita laulettavaksi.
Lue lisää kukkaserenadin tarinasta osoitteessa www.kukkaserenadi.fi ja suruserenadista osoitteessa www.suruserenadi.fi
”Meille tärkeintä on, että päivänsankari hymyilee leveästi vielä monta tuntia käyntimme jälkeen, ja muistaa ihanan yllätyksen loppuelämänsä ajan!”