Keitä me olemme?

länsiväylä

Ydinporukkaamme kuuluu neljä miestä, joita yhdistää päivätyö opettajana ja iltatyö musiikin harrastajina.

Juha (-58) on opettaja, perheenisä ja kokenut musiikin harrastaja Tuusulasta. Juha on opiskellut musiikkia Helsingin yliopiston musiikkitieteen laitoksella ja hallitseekin laulun lisäksi myös pianon, kitaran ja basson soittamisen. Hän on laulanut mm. Savolaisen Osakunnan Laulajissa sekä yhtyeissä nimeltä ROOTY TOOT TOOT, Eireen sekä Mikaela ja Juha Eero Tapani. Viimeksi mainittu kokoonpano esiintyy yhä aktiivisesti.

Pauli  (-57) on harrastanut laulua jo useita vuosia erilaisissa kokoonpanoissa – sekä pienissä porukoissa, että isommissa mieskuoroissa. Pauli on alunperin Etelä-Pohjanmaalta kotoisin, mutta hän työskentelee tällä hetkellä opettajana Espoossa, ja harrastaa töiden ja musiikin ohella suunnistusta ja muuta järjestötoimintaa.

Samuli (-77) on myös perheenisä ja opettaja Espoosta, tosin alunalkujaan Oulun seudulta kotoisin. Harrastuksiin kuuluu salibandy ja juniorijääkiekkojoukkueen valmentaminen. Hän on myös harrastanut laulamista pienestä pitäen tilaisuuksien tulleen, mutta määrätietoiseen harrastaminen on tullut kehiin vasta aikuisiällä. Kukkaserenadi sai alkunsa Samulin ideasta ja halusta jakaa musiikin iloa isommillekin yleisöille.